29. Pihlava

Kohteen osoite: Kurjentie 43, 38280 Sastamala
Kohteen omistajat: Kaija ja Reijo Telaranta

Kohde avoinna klo 14.00-20.00

Pihlavan pirtti rakennettu
1800-luvun lopulla. Aikojen saatossa sitä on vähän kerrallaan laajennettu. Nyt rakennuksessa on keittiö, pirtti ja kamari. Pihapiiriin kuuluvat reilusti yli sata vuotta vanhat savusauna ja aitta sekä nuorempia rakennuksia. Kaikki rakennukset ovat Seimipolun kohteita, joissa on esillä runsaat 70 eri kokoista, ikäistä ja monista eri maista peräisin olevaa seimiasetelmaa. Suurin jouluseimemme on 1:1 kokoa. Liikkumattomien Marian, Joosefin, paimenen ja Jeesus-lapsen lisäksi tässä kohteessa on mukana myös kaksi elävää lammasta, joita voi myös rapsutella.

Seimipolku on ollut Pihlavassa avoinna kaikille jouluseimistä kiinnostuneina vuodesta 2014 lähtien. Tämä tulee
siis olemaan viides peräkkäinen vuosi.

Vaikka esillä on paljon samoja asetelmia, niin Seimipolku sisältää joka vuosi paljon uutta. Eräs tämän vuoden
uutuuksista on kuttujemme, lampaittemme ja kanojemme aiempaa vankempi osuus tapahtumassa.

Kierroksen jälkeen pirtissä on tarjolla kahvia, glögiä ja kastettavaa. Vapaaehtoisen kahvirahan keräämme
tukemaan Fida Internationalin kautta Romaniassa ym. Balkanin maissa köyhien lasten hyväksi tehtävää avustustyötä varten. Jouluista mieltä myös niille, joilla ei ole usein edes kunnollista lämmintä kotia.