49. Pesosen Mehiläistarhat

Kohteen osoite: Pukarantie 94, 38460 Sastamala

Kohteen omistaja: Minna ja Esa Pesonen


Sastamalan Joulutalot 2018- tapahtumaan osallistuu myös Pesosen Mehiläistarhat Sastamalan Mouhijärveltä Pukaran kylästä. Minna ja EsaPesonen ovat jo mehiläistarhauksen konkareita, Esalla kokemusta jo yli 35 vuotta. Molemmat ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta, ja tapasivat opiskeluaikoina. Minna ihastui Esaan osin juuri siksi, että Esa harrasti mehiläistarhausta. Myöhemmin kun yhteinen polku toi Pesoset Pirkanmaalle Mouhijärven maisemiin, muuttui harrastus myös pääelinkeinoksi.

Pesoset tarhaavat mehiläisiä rakkaudella ja luontoa kunnioittaen. Heidän tuotteensa ovat tunnettuja korkeasta laadustaan ja monipuolisuudestaan. Mehiläiset lentelevät kauniiden perinnemaisemien keskellä Mouhijärven, Hämeenkyrön ja Viljakkalan alueilla. Pääsatokasveina hunajassa on villivadelma, pihlaja, apilat ja muut monimuotoiset luonnonkukat ja - kasvit.

Pesosen Mehiläistarhoilla tuotetaan tavallisen hunajan lisäksi siitepölyä ja muita pesien antimia. Hunajasta lisäksi jatkojalostetaan erilaisia maistuvia herkkuja. Suosittuja tuotteita ovat myös käsintehty kasviöljypohjainen huulivoide ja laaja valikoima erilaisia mehiläisvahasta tehtyjä kynttilöitä. Myös jonkinverran sesonkituotteita kuuluu valikoimaan, mm. jouluksi sinappi ja piparkakun makuinen hunaja ja kesäksi mm. hunajainen grillimarinadikastike.

Kynttilöitä valmistetaan lähinnä talvikaudella ja varsinkin joulumyyntiin. Mehiläisvahakynttilä on todellinen luonnonystävän valinta. Se on täysin myrkytön, 100% mehiläisvahaa ja palaa kauniisti tasaisella liekillä eikä
savuta.

Sastamalan Joulutalot- tapahtumassa 2.12. Pesosen Mehiläistarhoilla on jouluputiikki avoinna. Sieltä löydät koko valikoiman erilaisia hunajatuotteita, mm. makuhunajat appelsiini, sitruuna, eucalyptus. Erittäin suosittu hunajatuote on inkiväärihunaja, jossa on luomuinkivääriä jauheena hunajan seassa. Lisäksi upea marjahunajatrio, karpalo, tyrni ja mustikka sopivat joulupöytään mm. juustojen kera. Talvisuosikit Talven Taika ja Kaakaoherkku tuovat ihanat joulumausteet ja suklaiset maut kuumiin juomiin, keksien kera, jälkiruokiin tai vaikka syötäväksi suoraan purkista.


Hyvää oloa ja terveyttä vaalivia tuotteita löytyy mm. siitepöly, perga, propolisuute, propolishunajaGelee Royale- hunaja, huulivoide, shampoo, saunahunaja. Erilaisia mehiläisvahakynttilöitä on tarjolla aina tuohuksista isoihin pöytäkynttilöihin. Kynttilät ovat kaikki käsityönä tehtyjä 100% mehiläisvahasta. Tarjolla tapahtumassa on myös Tiina Pullisen tekemiä aforismitauluja, jotka on tehty vanhoista navetan kattotiilistä decoupage- ja akryylimaalaustekniikoilla. Ne kestävät sekä sateen että pakkasen, ja ovat oiva joululahjaidea ihmiselle, jolla on jo kaikkea.


Pesosen Mehiläistarhojen Jouluputiikista löytyy myös kaikenlaisia erilaisia hunajaisia lahjapaketteja joka makuun ja joka kukkarolle. Tervetuloa tutustumaan ja hunajaisille jouluostoksille.

www.mehilaistarhat.fi